Tunturi-Lapin taiteentekijät
Tunturi-Lapin taiteentekijöiden näkökulma kulttuurialaan on yhtäaikaa inspiroivin, mutta myös vaikein osio kuvata. Sitä on myös vaikea jäsentää alaotsikoiksi koska kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen. Ensimmäinen kysymys on, keitä ovat Tunturi-Lapin taiteentekijät? Joudun arvailemaan ja olettamaan joidenkin yleisten keskusteluiden ja kokemuksen pohjalta muutamia asioita, koska tekijöitä on vaikea tavoittaa. Ensinnäkään täysipäiväisiä, työikäisiä, taiteellisella tai kulttuurialan palkkatyöllä koko elantonsa tekeviä taiteen ammattilaisia alueella ei ole montaa. Ne muutamat, jotka täysin kulttuurialalla työskentelevät ovat kunnan palveluksessa joko kansalaisopiston tai kulttuuritoimien kautta. Oletan myös, että alueella elää taide- ja kulttuurialan yrittäjiä, joiden yritystoiminnassa taide on joltain osin mukana, mutta toiminnassa on usein muutakin esim. matkailualan palveluita tai kahvila- ja majoitustoimintaa, oheistuotemyyntiä tai hoitotyötä. Oletan myös, että alueella elää koulutettuja taiteen ammattilaisia, jotka eivät tällä hetkellä harjoita ammattiaan vaan ovat siirtyneet muihin töihin, koska Lapissa omalle alalle työllistymisen ei ajatella olevan edes mahdollista. Ehkä taiteen tekemisen ajatuksesta on luovuttu suosiolla siinä vaiheessa kun on valittu asuinpaikaksi Lappi ja päätetty keskittyä elämän muihin osa-alueisiin. Oletan myös, että alueella elää potentiaalisia taide- ja kulttuurialan osaajia, kykyjä, yhtenä osaamisalueena taiteen alan omaavia tai pitkän linjan harrastajia, ITE-taiteilijoita ja tekijöitä, joilla olisi ammattitaitoa jaettavaksi vaikka kuinka paljon, jos vain olisi sopivia työskentelykanavia.
En oleta, vaan tiedän myös, että alueella on monen taiteenalan ammattilaisia, jotka sinnikkäästi rakentavat taiteesta itselleen työtä vaikkakin urakka vaikuttaa usein 1000 palan palapeliltä. Työtä tehdään osin yrittäjänä, apurahoilla ja avustuksilla, osa-aikaisena opiston opettajana, määräaikaisilla hanke- ja projektitöillä, hetkittäin pyhällä hengellä ja osaamista muille aloille soveltamalla. Samat ihmiset ovat usein monessa mukana, ehkä monen alankin osaajia ja osallistuvat aktiivisesti yhdistysten toimintaan, alueen tapahtumiin ja verkostoihin. Näitä tulisieluja tarvitaan raivaamaan tietä, mutta yksin ei kukaan jaksa kovin pitkään.
Hankkeessa järjestettiin kaksi avointa työpajaa esittävän taiteen tekijöille, joissa tekijät pohtivat ja jakoivat omaa tekemistään monelta kulmalta. Työpajoissa oli mukana tekijöitä ainakin musiikin, teatterin, kuvataiteen, tanssin ja sirkuksen aloilta. Osallistujien joukossa oli aktiivisia harrastajia, taiteen opettajia, yrittäjiä, eläkeläisiä, alan kehittäjiä, tuottajia, esiintyviä taiteilijoita, sosiaalisen taiteen tekijöitä, apurahataiteilijoita ja alan vaihtoa suunnittelevia. Osaamisen, luovuuden, ideoiden ja potentiaalin määrä on pakahduttava, vaikka tavoitimme vain pienen osan taiteentekijöistä. Tunturi-Lapissa on niin monenlaista taideosaamista, että vain taivas on rajana, mikäli osaaminen saadaan valjastettua käyttöön. Taiteentekijät ovat oman alansa osaajia ja ammattilaisia, jotka haluavat tehdä ja toteuttaa omaa osaamistaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se paras mahdollinen tapa Lapissa on usein vain niin rajallinen ja työläs jo ulkoisten puitteiden puolesta, että voimavarat valuvat varsinaisesta ydinosaamisesta ohitse.
Taiteen parissa työskentely vaatii Lapissa omatoimisuutta, joustavuutta, loputonta uskoa omaan tekemiseen ja monialaisuutta. Itse on luotava itselle työtä ja toimeentuloa tavalla tai toisella koko ajan ja se vaatii paljon muutakin kuin omaa ydinosaamista. Työ on usein yksinäistä puurtamista ja on hyvin tavallista, että tekijä on kunnan tai koko alueen ainoa lajin osaaja. Ei ole muita, kenen kanssa jakaa ideoita, työn haasteita ja kokemuksia. Sitä suuremmassa määrin tekijät arvostavat, kaipaavat ja kiittelevät yhteistyökumppaneita, ihmisiä ympärillä ja tukijoukkoja niin kotona kuin toimintaympäristössä. Täytyy mainita tässä kohtaa, että Kittilän kunta saa vuolaasti kiitosta ja arvostusta taiteen tukemisesta ja mahdollistamisesta, jonka vaikutus näkyy kunnassa vahvasti. Kittilän kunnan kulttuurimäärärahat ovat moninkertaiset muihin kuntiin verrattuna, myös asukasmäärään suhteutettuna. Kuntapäättäjien kulttuurimyönteisyys näkyy suoraan taiteen ja kulttuurin määrässä, tekijöiden ja toimijoiden määrässä sekä ammattitaiteilijoiden määrässä kunnan alueella. Kunta tukee niin yhteisöjä kuin taiteilijoita avustuksilla, käyttää ahkerasti paikallisia esiintyjiä tapahtumissaan ja mahdollistaa paikallisen kulttuurielämän kasvua ja kehitystä merkittävällä panoksella, joka todella näkyy ja tuntuu kunnassa, etenkin kirkonkylällä ja kylissä. Levin alue tosin vaikuttaa elävän vähän eri todellisuudessa, jonne julkinen kulttuurielämä ei samassa määrin ulotu. Kaikkia avustavia tahoja tarvitaan ja kiitetään vuolaasti. Taiteentekijän elämä ja elanto on usein pienestä kiinni ja pienikin apu tai mahdollisuus voi olla käänteentekevä juttu.
Puolivilli festivaali. Kuva: Kirsti Ikonen
Haasteet
Kulttuurialan rakenteellisia haasteita on kuvattu yhdistys -osiossa, joten en toista niitä tässä, vaikka rahoitus ja ansaintamallin ongelmat ovat ehdottomasti alan suurimpia haasteita myös taiteentekijöiden näkökulmasta. Välimatkat ovat haastavia myös paikallisille tekijöille, sillä harvoin keikkoja, oppilaita tai muita asiakkaita oman kylän alueella on riittävästi ja täytyy olla valmis laajentamaan työskentelyaluetta helposti satojakin kilometrejä, joita ajellaan ympäri vuoden säässä kuin säässä. Tilat on pakko mainita jälleen kerran. Tunturi-Lapissa ei kertakaikkiaan ole tiloja kulttuurille. Taiteilijat rakentavat esityksiään ja työtilojaan milloin minnekin, työvälineitä varastoidaan omiin komeroihin ja autotalleihin, kaikki pitää itse hommata, rakentaa, säilöä ja kuljettaa, ja sekin vielä tehdään. Konserttisalia, näyttämöä tai mustaa laatikkoa ei kuitenkaan kukaan pysty omin voimin rakentamaan, ei sitten millään talkoilla.
Tekijätilanne Tunturi-Lapissa on vähän tällainen muna vai kana -tilanne. Toisaalta ei ole valmiita työpaikkoja tai työllistymiskanavia ja verkostoja taide- ja kulttuurialan tekijöille, mutta toisaalta kun uusia malleja luodaan ja kehitetään ei ole myöskään tekijöitä! Jos ei ole paikallisia tekijöitä tai ainakaan niistä ei kukaan tiedä mitään, niin silloin kulttuurin tarpeisiin on pakko tilata tekijät etelästä. Paikallinen esittävän taiteen osaaminen tuntuu sijaitsevan lähinnä puskaradioissa, kiven alla, tutun kautta kuulluissa huhuissa tai oman elämän ilona, josta kukaan ei tee numeroa, on se kuinka mielenkiintoista, taidokasta ja arvokasta tahansa. Tarina ei kerro, johtuuko osaamisen näkymättömyys siitä, ettei ole sellaista yhteistyöverkostoa tai yhteisöjä, joihin tekijöiden olisi helppo tulla mukaan ja tuoda omaa osaamista hyötykäyttöön vai vallitseeko alueella edelleen joku perisuomalainen kainostelukulttuuri, jossa omia taiteellisia intressejä ja taitoja kuuluu vähätellä, väheksyä ja nolostella, kun “tämä on nyt vain tämmöstä”. Kotoako tekijät pitäisi hakea ja hoksata henkilökohtaisesti pyytää mukaan? Vai eletäänkö nyt vaan ylipäänsä jotain kulttuurin suvantokautta tai välivaihetta, kun osa aktiivisesta tekijäporukasta ikääntyy, nuorempi väki muuttaa alueelle ehkä muualta ja ylipäänsä tekeekin asioita uudella tavalla, niinkuin uusi sukupolvi aina tekee. Valitettavasti en saanut koko totuutta tilanteesta kartoituksen puitteissa kaivettua esiin, mutta todennäköisesti todellisuus on monen asian summa.
Muualta alueelle muuttavien taiteen ja kulttuurin osaajien ei ole helppoa osallistua ja sulautua mukaan paikalliseen kulttuurielämään, vaikka kaikkea heidän mukanaan tuomaa osaamista, innostusta ja persoonallisuutta pidetään arvossa ja tarvitaan kipeästi. Edelleen ei ole yhteisöä, johon helposti liittyä ja lisäksi lappilainen paikallisuus voi toisinaan näyttäytyä aika poissulkevana ja sisäänpäin kääntyvänä mentaliteettina. Samaan mentaliteettiin liittyy ehkä yleisemminkin alueen kulttuurielämän kuplamaisuus. Tekijät, yhteisöt, kunnat, kylät ja organisaatiot toimivat kaikki vähän omissa kuplissaan eikä ketään suuremmin kiinnosta tai ei ehkä hoksata katsoa oman kuplan ulkopuolelle, mitä muut tekee ja mitä muuta ylipäänsä ympärillä tapahtuu. Moni tekeminen jää pienen piirin omaksi jutuksi, joka ei välity ulospäin ja jota on ulkopuolelta vaikea lähestyä. Ilmiö ei palvele kulttuurikentällä kyllä ketään ja aiheuttaa kulttuurielämän tyrehtymistä ja kuppikunnittumista.
Toiveet
Taiteentekijöiden toiveet ovat aika selkeät. Tarvitaan ja toivotaan tiloja tekemiselle. Tarvitaan ja toivotaan yhteistyötä ja tekijäverkostoa ympärille. Tarvitaan ja toivotaan organisaatioita ja tuotannollisia rakenteita, jotka hoitavat kulttuurialan tuotannollista puolta. Että joku hakee niitä apurahoja ja hankkeita, koordinoi, organisoi, markkinoi ja tiedottaa, jotta taiteilijat saavat keskittyä omaan työhönsä ja tehdä sitä, minkä parhaiten osaavat. Tarvitaan ja toivotaan arvostusta taiteelle ja kulttuurille sekä asenneilmapiirissä että konkreettisessa muodossa. Luovuus ja taiteellinen osaaminen on täysin alihyödynnettyä alueella. Esimerkiksi matkailualan organisaatioissa ei ole kulttuurialan ammattilaisia, ammatikseen luovia ihmisiä! Tekijät toivovat alueelle lisää tekijöitä, uusia osaajia ja ideoita, lisää harrastajia ja yleisöjä, lisää tiloja ja tapahtumia, alueellista yhteishenkeä ja lisää kaikkea. Kilpailun, kateuden ja vertailun aika on ohi. Tämän ajan tekijät haluavat tulla yhteen, järjestäytyä ja tulla yhdessä näkyväksi, nostaa, tukea ja kannustaa toinen toistaan, arvostaa ja kunnioittaa jokaisen omaa osaamisaluetta ja juhlia kulttuurin monimuotoisuutta.
