Jieris ry
Taideseura Staalo ry
Art Äkäslompolo ry
Äkäslompolon sukuseura ry
Puurajan kulttuuriyhdistys – Puuraja ry
Kittilän Elävän musiikin yhdistys Kelmu ry
Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry
Kiertävä lastenkulttuurikeskus Kattila ry
Tunturi-Lapin kulttuuriyhdistysten kolmas ryhmä muodostuu yhdistyksistä, jotka tekevät yleistä kulttuurialan edistämistyötä. Toki yhdistyksissä voidaan tehdä myös tapahtumia ja tukea harrastamista, mutta lisäksi rakennetaan ja kehitetään kulttuurialan rakenteita tai ylläpidetään taiteilijaverkostoja. Yhteistä yhdistyksille on se, että toimintaan liittyy vahvasti taiteen ammattilaisuus. Yhdistykset pyrkivät edistämään ammattitaiteilijoiden työllistymistä ja työmahdollisuuksia Lapissa.
Taide- ja kulttuurialalla ammattilaisuus on monimuotoinen ja häilyväkin käsite. Ammatillisuutta ei määritä pelkästään raha ja koulutus, vaikka niillä painoarvoa onkin. Harrastuksen muotoutuminen ammatiksi voi olla pitkä ja monivaiheinen liukuma ja monet toteuttavat taidetta ammattina osa-aikaisesti tai projektikohtaisesti. Rinnalla voi kulkea muita töitä ja asioita tehdään ammatin rinnalla myös talkoilla ja harrastuspohjalta. En edes pyri määrittelemään taide- ja kulttuurialan ammattilaisuutta, totean vain, että kenttä on kuin liukuvärjäys, jossa harrastamisen ja täysipainoisen ammattilaisuuden välissä toteutetaan taide- ja kulttuurialaa monin tavoin ja monenlaisella osaamisella, joka kaikki on tärkeä osa kokonaiskuvaa. Taide- ja kulttuuriala kuitenkin tarvitsee ammattilaisensa, eikä taiteen ammattilaisuus ole helppo tie, varsinkaan Lapissa. Yhdistyksissä tehdään tärkeää työtä taiteen ammattilaisuuden vahvistamiseksi ja mahdollistamiseksi Tunturi-Lapissa moni keinoin.
Kuvataiteella on Lapissa vahvat, pitkät perinteet ja kuvataide onkin vahvasti mukana monen taideyhdistyksen toiminnassa. Useimmat yhdistykset toimivat poikkitaiteellisesti ja koko taide- ja kulttuurialan kirjoa syleillen. Tekijöistä riippuu, mitkä taiteen alat milloinkin ovat aktiivisemmin esillä. Muoniossa taiteilijaseura Jieris on jo 80-luvulta asti elävöittänyt Tunturi-Lapin taide- ja kulttuurielämää kokoamalla taiteentekijöitä yhteen, järjestämällä poikkitaiteellisia tapahtumia, iltamia, keskustelutilaisuuksia ja perfromansseja. Oma galleriatilakin oli pitkään, mutta on tällä hetkellä etsikkovaiheessa. Taiteilijaseura Staalo Kittilässä edustaa myös pitkän linjan taiteilijayhteisöä, joka aktiivisesti kokoaa niin kirjallisuuden, esittäväntaiteen kuin kuvataiteenkin tekijöitä yhteen, osallistuu kunnan tapahtumiin, toimii taide- ja kulttuurialan äänitorvena päättäjien suuntaan, järjestää näyttelyitä ja tilaisuuksia, taiteilijoille työskentelymahdollisuuksia sekä luo kuntaan kulttuurimyönteistä ilmapiiriä tuntuvin tuloksin.
Art Äkäslompolo on tuoreempi yhdistys, joka toteuttaa taideprojekteja pohjoisen luonnonsuojelun tueksi. Art Äkäslompolo on mm. toteuttanut yhteisö- ja ympäristötaideprojekteja, performansseja ja työpajoja Äkäslompolossa Karilan tilan ympäristössä ja työskentelee parantaakseen taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä. Myös Äkäslompolon sukuseura on aktivoitunut kulttuurialalla ja toteuttaa kylän historiaan pohjautuvaa poikkitaiteellista Tarinapolku-projektia. Äkäslompoloon ankkuroituva Puurajan kulttuuriyhdistys kehittää osaltaan Tunturi-Lapin taide- ja kulttuurikenttää kehittämishankkeilla ja paikallisen musiikin verkostoimistyöllä, musiikkitapahtumien tuottamisen lisäksi. Paikallisen musiikkikulttuurin ympärillä touhutaan myös Kittilän Elävän musiikin yhdistys Kelmussa.
Taiteen ammatillisuuden, taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksien ja rakenteiden kehittäminen on erityisesti kahden kittiläläisen yhdistyksen ytimessä. Hiljaisuus ry lähti hissukseen rakentumaan ensimmäisen kerran 2010 järjestetyn Hiljaisuus-festivaalin ympärille ja on sittemmin kehittynyt ympärivuotiseksi toimijaksi, joka pyrkii työllistämään taiteilijoita, synnyttämään dialogia sekä vaikuttamaan yhteiskunnassa laajemminkin kulttuurin rakenteisiin. Hiljaisuus on vapaan kentän ammattitaiteilijoiden yhdistys, jossa keskitytään taideorganisaation rakentamiseen. Yhdistyksessä on otettu kaksin käsin koppi vapaan kentän ongelmakohdasta eli juuri siitä välittäjäportaan puuttumisesta ja kehitetty taiteen tuotannollis-organisatorista osaamista edelläkävijän ottein. Yhdistys työllistää kaksi toiminnanjohtajaa, kaksi osa-aikaista taiteellista johtajaa ja projektikohtaista henkilöstöä. Töitä on tehty yli 400 taiteilijan kanssa ja työn alla on koko ajan n. 10-15 hanketta. Yhdistys sijoittuu vahvasti Kaukosen kylään sekä Hiljaisuus-festivaalin ajaksi että henkisesti myös ympäri vuoden, vaikkakin toimijaverkosto on valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin laajalle levittynyt. Hiljaisuus-festivaalin lisäksi näkyviä toimintoja ovat esittävän taiteen residenssi Kaukosessa, ympärivuotinen esitys- ja konserttitoiminta ja lisäksi asiantuntijuusosa-alue, jossa tuotanto- ja toiminnanjohtolähtöistä toimintamallia ja muuta vapaan kentän kulttuuriosaamista jaetaan muillekin toimijoille. Suurin osa työstä ei kuitenkaan näy suoraan ulospäin, sillä kaikki se strateginen, organisatorinen ja rakenteellinen vaikutustyö kaiken taustalla muuttaa alaa hitaasti, mutta varmasti. Hiljaisuus on tehnyt taide- ja kulttuurialan rakenteellisista haasteista erityisosaamisalansa ja haasteet ovat kääntyneet ennemminkin keskusteluiksi ja kehittämiskohdiksi.
Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry. Kuva: Christofer Collina
Taiteilijoiden ja taidekasvattajien yhteentuominen ja työllistäminen Lapissa ovat myös Kiertävä Lastenkulttuurikeskus Kattilan toiminnan keskiössä. Nimensä mukaisesti Kattila tuottaa lasten ja nuorten taide- ja kulttuurisisältöjä pääosin Lapin kuntien kulttuuriosastoille, lapsiperheyhdistyksille ja muille julkisen sektorin toimijoille. Isossa roolissa on myös kulttuurikasvatussuunnitelmien tuottaminen ja koordinointi kuntiin. Verkostoon kuuluu n. 30 lappilaista taiteentekijää, joiden esityksiä ja ohjelmia yhdistys tarjoaa ja koordinoin kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan. Lisää uusia tekijöitä otetaan ilomielin mukaan, jotta voidaan tarjota mitä monipuolisempia sisältöjä Lapin lapsille. Kattila pyrkii ottamaan vastuuta vapaan kentän tuotantoportaasta hakemalla avustuksia ja käynnistämällä hankkeita, joiden avulla pystytään tuottamaan esityksiä ja työllistämään taiteilijoita asiallisella työkorvauksella. Avustuksin rahotettuja sisältöjä pystytään tarjoamaan kohtuuhintaisina kuntiin, joiden pienet kulttuuribudjetit eivät riitä normaalihintaisten esitysten ja ohjelmien hankintaan. Hanke- ja apurahaprojektit ovat tällä hetkellä ainoa tapa työllistää tuotantoporrasta, jonka tarve alalla on akuutti. Taiteentekijät haluavat tehdä työtään, sitä taidetta mihin heillä on osaaminen ja pätevyys. Kulttuurituotannolliset tehtävät vievät valtavan osan taiteilijoiden ajasta ja energiasta, eikä tuotanto edes ole taiteilijan ydinosaamista. Näihin rakenteellisiin kuoppiin kulttuurin yleisyhdistykset pyrkivät kukin omalla tavallaan rakentamaan siltoja ja uusia toimintamalleja, kukapa muu sen tekisi.
Haasteet
Yritän tiivistää kulttuurialan rakenteellisia ongelmia ammattitaiteen tekemiseen liittyen, jotta olisi helpompi ymmärtää, mihin yhdistykset yrittävät rakentaa ratkaisuja ja toimintamalleja. Edelleen pysyttäydymme esittävässä taiteessa. Tunturi-Lapissa esittävän taiteen ammattilainen voi työllistyä alalle kansalaisopiston opettajana tai hakemalla henkilökohtaisia apurahoja työskentelyyn tai taideprojekteihin. Taiteilijat voivat toki tarjota esityksiä ja taidesisältöjä suoraan asiakkaille, mutta kuten sanottua, esittävä taide on kallista, maksukykyisiä tilaajia vähän. Taiteilijoiden palkkatasoa määritellään useammassa työehtosopimuksessa taiteenlajista riippuen ja TES sekä tuotantokustannukset mm. matkustuskulut ja tekniikka määrittelevät lopputuotosten ja esitysten hintaa. Sekä oman taiteen myyminen että apurahojen hakeminen vaativat jo kulttuurituotannon osaamista ja vievät leijonanosan taiteilijan aikaa ja energiaa. Ei ole myöskään mitään varmuutta, tuottaako työ tulosta ja usein taiteilija käyttää kymmeniä, satoja tai tuhansia tunteja uransa aikana tuloksettomiin hakemuksiin, myyntiin ja markkinointiin, jotka eivät ole hänen ammatillista ydinosaamistaan ja pois tuottavasta, taiteellisesta työstä. Todennäköisin esittävän taiteen asiakas Tunturi-Lapissa on joko kunta tai yritys. Kuten todettiin, kuntien kulttuuribudjetit ovat pääosin niin pienet, että normaalihintaisia esityksiä ei pystytä aina tilaamaan. Yritysmaailmassa taas istuu jostain syystä tiukassa asenne ja ajatus, että paikallisesta taiteesta ei tarvitse tai kuulu maksaa täyttä hintaa, jos ollenkaan – liekö satunnainen vai vallitseva ajatus. Kaikki taiteen lajit eivät sellaisenaan yritysmaailman tarpeisiin istuisikaan ja taiteilijat muotoilevat osaamistaan tarvittavaan muotoon, joka saattaa kannattaa, toisinaan ei. Jää joka tapauksessa taiteilijoiden työksi luoda rakenteita, joilla kulttuurialan työtä pystytään ylipäänsä tekemään. Mainittakoon lisäksi, että taidettaan myyvät taiteentekijät ovat jokseenkin pakotettuja jonkinasteiseen yrittäjyyteen ja jäävät helposti työttömyysetuuksien ulkopuolelle hyvin epäsäännöllisistä ja epävarmoista tuloistaan huolimatta. Myöskään apurahatyöskentely ei kerrytä työssäoloehtoa, joten ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan varassa ei ammattitaiteilijat elele.
Samaan aikaan lukuisista laitoksista valmistuu Suomeen jonoksi asti kulttuurituottajia. Kulttuurituottajien palkkatyömahdollisuudet ovat joko valtion tukemissa taidelaitoksissa, joita Tunturi-Lapissa ei ole ainuttakaan tai kuntien kulttuuritoimissa, joissa kulttuuriasioita hoitavat usein kirjastoalan ammattilaiset. Viihdealalla ja musiikkiteollisuuden puolella voi olla yrittäjyyttä ja monet soveltavat osaamistaan muilla aloilla. Näiden lisäksi on juuri tämä vapaa kenttä eli yhdistykset, joissa tuotannollisia asioita pystytään tekemään vain hanke- ja projektirahoituksilla.
Sekä julkinen sektori että yritysmaailma mm. matkailuala ovat joltain osin riippuvaisia vapaan kentän kulttuurityöstä, jonka avulla tuotetaan edullisempaa kulttuurisisältöä joko avustusten turvin tai vapaaehtoistyöllä. Vapaan kentän kulttuurityön rahoitus koostuu kuitenkin lyhyistä projekteista, pikku puroista ja on lähtökohtaisesti hyvin epävarmaa ja satunnaista. Perusrahoituksen puutteesta huolimatta yhdistykset ovat usein taiteentekijöille luotettavimpia ja reiluimpia työnantajia, vaikkakin vapaan kentän tuotannollisia tehtäviä harvoin hoitavat kulttuurituotannon ammattilaiset. Mikä paradoksi! Ovatpa yhdistysten toiminnanjohtajat, puuhahenkilöt, projektikoordinaattorit, hankevastaavat ja avustusten rustaajat minkä alan ammattilaisia tahansa, suuren osan työstä he tekevät palkkakauden ulkopuolella, koska hankehakemukset ja raportointi ei kuulu hankeaikaisiin työtehtäviin. Tuotantoporras sentään on yleensä projektikohtaisesti palkkasuhteessa eri hankkeissa, siis työttömyysturvan piirissä toisin kuin taiteilijat ja uskallankin väittää, että kulttuurituotannon suurin rahoittaja valtakunnallisestikin on ansiosidonnainen päiväraha, joka taas on rakenteellinen lopputulos, ei ammattilaisten oma valinta.
Toiveet
Kulttuuriyhdistysten toiveet mukailevat vilpittömästi ja pyyteettömästi niiden toiminnan tarkoitusta: taiteen ja kulttuurin elinvoimaisuus alueella, vähän eri painotuksilla. Toivotaan monipuolisia taide-elämyksiä niin yleisönä koettavaksi kuin oman tekemisen kautta. Toivotaan ihmisten hyvinvointia, johon taide ja kulttuuri voi vaikuttaa merkittävästi, kylien eläväisyyttää ja yhteisöllisyyttä. Nuorten ja lasten mahdollisuutta kokea monipuolisesti eri lajien ja taiteen muotojen maailmoja. Halutaan mahdollistaa taiteen tekemistä niin harrastuksena kuin ammattina ja helpottaa ammattikentän monimutkaisuutta, luoda yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä, työtä, kohtaamisia ja keskustelua.
Yhdistyksissä on valtavasti osaamista, kokemusta, tietoa, taitoa, luovuutta, lajituntemusta, verkostoa, taiteilijuutta ja tekemisen paloa. Yhdistykset mielellään hoitavat omaa merkittävää ja välttämätöntä osaansa kulttuurikentällä, jos se vain on mahdollista. Tällä hetkellä toimintaedellytykset ovat niin huterat ja epävarmalla pohjalla, että voimavarat valuvat selviytymistaisteluun uuden luomisen ja ydintehtävän toteuttamisen sijaan. Avustukset kohdennetaan koko ajan tiukkarajaisempiin projekteihin ja ovat lyhyitä ja intensiivisiä. Todellinen rahoituksen tarve on kuitenkin perustoiminnassa. Perusrahoitus mahdollistaisi paljon. Kyllä yhdistyksissä projekteja luodaan ja toteutetaan, mutta projekteja voi toteuttaa vain jonkin olemassa olevan perusrakenteen pohjalta. Jos pohja on henkitoreissaan resurssipulan vuoksi jää projektit irrallisiksi pyrähdyksiksi, joilla ei ole jatkumoa. Jatkumo syntyy vain pysyviin rakenteisiin. Sitä toivotaan kulttuuriyhdistyksissä; pysyvyyttä, perustoiminnan varmuutta, jatkuvuutta ja jatkuvaa parantamista.
